Etusivu


Sukujuuret

Kantaserkut

Tilastotietoa

Sukutoimikunta

Tiedotteet

Sukuhakemisto

Menneitä aikoja

UrhoTuomola, 1989   Isäni Juho Aleksanteri Tuomola syntyi Paimion pitäjässä 1869. Perhe muutti usein asuinpaikkaa, silla Kustaa eli Taata piti monia maatiloja, osti ja myi taas. Tämä viivästytti Santerin kouluunmenoakin niin, että hän lopulta joutui samalle luokalle viisi vuotta nuoremman sisarensa Marian kanssa. Kun vaadittava oppimäärä vihdoin oli suoritettu ja vanhempi veli oli saamassa kotitalon, alkoi Santeri ajatella jatkokoulutusta. Valittava oli joko Turun oppikoulu tai Jyväskylän seminaari. Jälkimmäinen voitti. Santeri suoritti kansakoulunopettaja-tutkinnon ja pääsi opettajaksi Rengon Uudenkylän kansakouluun. Rengosta isäni löysi sievän, nuoren Ali-Rekolan tyttären, Dagmarin. Kihlamatka tehtiin Helsinkiin ja häitten jälkeen isäni hakeutui uuteen virkaan Valkeakoskelle, jossa viivyttiin vain sen verran, että esikoinen, Eino Kauko syntyi. Sitten siirryttiin Valkealan Tuohikottiin. Siellä syntyi toinen poika Erkki Ilmari. Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen kouluhallituksesta huomasi tarkastuskäynnillään, että isä oli hyvä opettaja ja innosti häntä muutamia yliopistoarvosanoja suoritettuaan hakeutumaan Jyväskylän seminaarin harjoituskoulun opettajan virkaan. Jyväskylässä perheeseen syntyi Irja Vuokko ja Tuomo. Jyväskylän aikakin jäi melko lyhyeksi, silla Kajaanin seminaarin harjoituskoulun yliopettajan virka oli julistettu haettavaksi. Ja niin perhe muutti jälleen. Kajaanissa syntyivät Aimo Agapetus, Urho ja Sirkku Lemmikki. Kajaanissa isäni maahenkisyys tuli hyvin näkyviin siinä, että hän omisti kuudentoista siellä vietetyn vuoden aikana kolme maakiinteistöä. Järjestyksessä kolmas maatila oli Leimu, jossa oli 4 ha peltoa ja noin 70 ha metsää. Talo oli kauniilla paikalla järven rannalla. Kotieläimiäkin oli: hevonen, kanoja ja kymmenkunta lehmää. Tilaa hoiti Salonen-niminen perhe. Leimussa vietettiin useita kesiä. I maailmansodan jatkuessa alkoi rahan arvo huonontua ja palkat jäivät jälkeen. 9-henkisen perheen elättäminen oli taloudellisesti raskasta. Niinpä isäni rupesi hankkimaan lisätuloja. Hän ryhtyi sikäläisen Paltamon pitäjän säästöpankin kamreeriksi. Pankissa isä perehtyi pankkitoimintaan, ja kun Salon Säästöpankin johtajan paikka tuli auki, isäni haki sitä ja sai viran. Leimu myytiin ja isä lähti etelään, ensin yksin. Hän sai näet vuoden kokeilla, miltä tehtävä tuntui. Salossa isä toimi kuolemaansa asti. Hän kirjoitti mm. pankin 50-vuotisen historian ja toimi myös yhteiskunnallisissa tehtävissä. Hän perusti Salon kunnallislehden ja oli sen päätoimittajana useita vuosia. Me lapset saimme lukea kotona korrehtuuria eli oikolukua. Kesänviettopaikka hankittiin Angelniemen Luotsisaaresta. Ulkomuodoltaan isäni oli Taatan näköinen, verraten lyhyt, ehkä 176 senttiä pitkä, tanakahko. Tukka oli kammattu ylöspäin, välillä oli jenkkitukkakin. Isani hoiti hyvin terveyttään, hiihteli ja käveli runsaasti. Isani ei polttanut tupakkaa, ja alkoholiin nähden hän oli ehdottoman raitis. Kotikasvatus ja kuri oli ankarahko. Kirkossa käytiin usein. Hän oli isänmaallinen mies ja innokas suomalaisuuden kannattaja. Isani kuoli keväällä 1931 vatsasyöpään. Hän sairasti kolme vuotta. Isäni oli rehti vanhan kansan mies. Kaivaten muistelen häntä ja olen kiitollinen hänen monista neuvoistaan ja opetuksistaan sekä myös kasvatuksestani, vaikka se ehkä olikin liian ankara. Hänen viimeiset sanansa näet olivat: "Te (lapset) olette hyviä ihmisiä, mutta vahan liian arkoja."

Copyright (c) Arti SF Oy