Etusivu


Sukujuuret

Kantaserkut

Tilastotietoa

Sukutoimikunta

Tiedotteet

Sukuhakemisto

Menneitä aikoja

KANTASERKUT

Valter Anton Isotalo  
s. 25.12.1897 k.
3.5.1965  Tarvasjoki
oli perheen toinen lapsi, pojista vanhin. Lapsuus hänelläkin, kuten Elsalla, lienee ollut vireää, tapahtumarikasta aikaa. Olihan juuri 1900-luvun alkuvuosina meneillään muun muassa talon laajennusosan rakentaminen. Kansakoulua hän kävi mm. legendaariseksi tarvasjokilaiseksi tulleen opettaja Vilho Mattilan opetuksessa. Isän varhainen kuolema oli tietenkin kova isku ja toi varmaan vanhimmalle pojalle, joka tuolloin oli täyttänyt 15 vuotta huomattavasti lisävastuuta, vaikkakin äiti ponnekkaasti hoiti tilan asioita ja isosisko Elsa antoi oman panoksensa. Vaikeista ajoista kuitenkin selvittiin ja nuorukainen innostui harrastustoimintaan. Nuorisoseura ja musiikin harrastus taisivat viedä oman aikansa. Maan itsenäisyysaate oli tuohon aikaan kovassa nousussa ja sai monet nuoret innostumaan toimintaan, niin kävi myös Valtterille. Aivan miehuuden kynnyksellä Suomen itsenäisyys toteutui. Valtteri oli Päivölän maamieskoulussa, mutta joutui keskeyttämään sen tammikuussa 1918, jolloin hän Ahvenanmaan ja Ruotsin kautta lähti mukaan vapaussotaan Pohjanmaalle. Hän kävi myös Vöyrin sotakoulun.
 
1920-luku oli aikaa, jolloin veljessarja alkoi olla jo miehuusiässä ja talon asioita hoiti topakan Hilda-emännän lisäksi varmaan koko neljän veljeksen sarja. Harrastuksillekin jäi aikaa, ja Valtteri innokkaana musiikin harrastajana opetteli viulun soittoa ja esiintyikin Nuorisoseuran ym. tilaisuuksissa. Jostain syystä hän ei halunnut esiintyä enää 1940-luvulta alkaen. Kotona hän kyllä soitteli.
Isänmaallisuusaate purkautui 1920-luvulla toimintaan suojeluskunnassa, jonka aktiivi jäsen hän oli järjestön lopettamiseen asti. Myös kuoroharrastus lienee peräisin tuolta ajalta. Veivätkö harrastukset ajan vai oliko äidin valvonta kovin tarkkaa, mutta joka tapauksessa vanhimmat veljekset avioituivat siihen aikaan ehkä vähän myöhäisessä iässä. Valtteri oli lähellä 36-vuotispäiväänsä, kun hänet vihittiin karjalaistytön Aino Hyypiän kanssa avioliittoon. Aino oli lähtöisin Virolahdelta ja oli hankkinut itselleen tarkastuskarjakon (kutsuttiin asistentiksi) ammatin ja tullut suhteellisen kauas kotiseudultaan Varsinais-Suomeen, jonkin verran erilaiseen kulttuuripiiriin. Noihin aikoihin tehtiin myös sukupolvenvaihdos ja Isotalo jäi Valtterille.

Valtterin isännyyden aika kesti vähän yli 30 vuotta ja sinä aikana tapahtui paljon niin koko Suomen kuin maataloudenkin kehitystä. Lapsia perheeseen syntyi neljä Leena (1935), Antti (1936), Ulla (1939) ja Pentti (1942). 1930-luvun loppu lienee ollut Valtterin perheellä niin kuin koko Suomella hyvää kasvun aikaa, mutta sodan synkkä varjo peitti yhtäkkiä maamme. Talvisota ja sitä seurannut jatkosota suistivat kehityksen tietysti raiteiltaan ja jokaisen kykenevän panosta tarvittiin maan pelastamiseen. Tuohon aikaan Valtterilla oli jo ikää yli 40 vuotta, joten hän oli vain lyhyen ajan rintamapalveluksessa. Hänen suojeluskuntatoimintaansa hyödynnettiin siten, että hän joutui kouluttajaksi nuorille miehille, jotka sitten lähetettiin rintamalle. Näitä koulutusjaksoja oli ainakin Kokemäellä ja OL. Pyhäjärvellä. Sotilasarvoltaan hän oli vääpeli.

Sotien jälkeen moni asia oli muuttunut. Oli niukkuutta tarvikkeista. Monia tarvikkeita joutui joko odottamaan kauan tai tekemään itse. Lisäksi Karjalasta evakkoon lähteneiden asuttaminen aiheutti monenlaisia toimia maaseudulla. Maanlunastuslautakunta yritti suorittaa mahdollisimman tasapuolista viljely- ja metsämaiden lohkomista siirtolaisille. Joka tapauksessa henkiset paineet varmaan myötävaikuttivat siihen, että terveys petti ja tapahtui pohjukaissuolen puhkeaminen ja sitä seurannut vaikea tulehdus. Siitä kuitenkin selvittiin nopealla hoidolla. Ennen sotaa olleita "hyviä vuosia" haikailtiin, mutta niihin ei ollut enää paluuta. Asemansa tilallisena ja varmaan myös ominaisuuksiensa takia hänelle kertyi myös luottamustoimia. Hän oli Säästöpankin isännistön puheenjohtaja ja hallituksen jäsen, manttaalilautakunnan sekä kansakoulun johtokunnan puheenjohtaja. 1950-luvulla hän toimi myös kirkkovaltuustossa ja  kirkonisäntänä (nyk. taloudenhoitaja). Lauluharrastus ja aktiivinen maailman tapahtumien seuranta jatkuivat lähes loppuun 1960-luvulle asti. Valtterin sydän oli alkanut oireilla suunnilleen 60 vuoden iässä, mutta hän pystyi talon töihin ikäisekseen normaalilla teholla lähes kuolemaansa saakka. Syksyllä 1964  oireet pahenivat ja hän joutui välillä sairaalaan useampia kertoja. Yhdeltä tällaiselta sairaalakäynniltä hän palasi kotiin vapuksi 1965, mutta menehtyi nukkuessaan sydämen pysähdykseen 3.5.1965.

Copyright (c) Arti SF Oy