Etusivu


Sukujuuret

Kantaserkut

Tilastotietoa

Sukutoimikunta

Tiedotteet

Sukuhakemisto

Menneitä aikoja

Irja Vuokko Tuomola

s. 27.5.1901  Jyväskylä
k. 12.11.1980  Helsinki
 

Irja-täti syntyi Jyväskylässä, kun, leikkisästi sanottuna Juho
Aleksanteri ja Dagmar Tuomolan perhe oli Hämeestä Jyväskylän kautta
muuttamassa Kainuuseen. Iso-isä oli vuosina 1900-1903 Jyväskylän
seminaarin opettajana. Jyväskylässä syntyi päivälleen kaksi vuotta
myöhemmin myös veli Tuomo.

Juho Aleksanteri ja Dagmar Tuomolan lapset lastenhoitajan kanssa vuonna 1908.
Irja-täti äärimmäisenä vasemmalla.


Irja-täti kirjoitti ylioppilaaksi Kajaanin Yhteiskoulusta vuonna 1919.

Irja-tätä ylioppilaana vuonna 1918.

Samalla luokalla oli nuorena kuollut veli Erkki ja tuleva Tasavallan
presidentti Urho Kekkonen.Irja - täti opiskeli Helsingin Yliopistossa
filosofian maisteriksi, pääaineinaan englannin ja ruotsin kieli. Näin
Irja-täti olisi halutessaan voinut ryhtyä oppikoulun opettajaksi, mutta
varmaankin viehtymys saada toimia aivan pienten lasten opettajana johti
siihen, että hän valitsi kansakoulunopettajan uran. Pääelämäntyönsä
Irja-täti suoritti Helsingissä Aleksis Kiven kansakoulussa. Tuosta
koulun opettajan toimesta hän jäi myös eläkkeelle.

Sirkku siskon hääkuva 22.12.1935. Irja-täti edessä istumassa vasemmalla.

Irja-täti asui ensin Kajaanissa ja sitten opiskeli Helsingissä.
Kirkonkirjat siirtyivät kuitenkin perheen mukana Saloon vuonna 1920.
Iso-isä osti vuonna 1927 asunnon Helsingistä, Pohjoisranta 16,
Helsingissä opiskeleville lapsilleen. Se oli oikea opiskelijaboksi,
jossa sisarukset vuorollaan ja yhtaikaa asuivat.

Kun iso-isä vuonna 1931 kuoli, muutti iso-äitikin Helsingin
Pohjoisrantaan, jossa hän asui kuolemaansa saakka, vuoteen 1948. Vasta
vuonna 1931 Irja-tätikin muutti kirjansa Helsinkiin.

Irja-täti ei solminut avioliittoa, vaan jättäytyi naimattomaksi. En
tiedä mistä tämä valinta johtui. Kun Sirkku sisaren vuonna 1935 solmima
avioliitto päättyi jo seuraavana vuonna aviomiehen kuolemaan
Pohjoisrannassa asui iso-äiti, Irja- ja Sirkku täti sekä satunnaisesti
vielä joku veljeksistä.

Sirkku-tädin kuoltua vuonna 1963, Irja-täti jäi yksin asumaan
Pohjoisrantaan, jossa asunnossa hän kuoli iltakahvia juodessaan
nojatuoliin marraskuun 12 päivänä 1980. Irja-täti tuli asuneeksi tuossa
asunnossa lyhyitä katkoksia lukuunottamatta yli 50 vuotta.

Irja-täti harrasti matkailua ja teatteria sekä musiikkia. Erityisen
mielellään hän kävi Irlannissa, vihreällä saarella. Jostakin syystä hän
muisteli myös lämmöllä saksalaista Heidelbergin kaupunkia.Vuonna 1950
Irja-täti ja Sirkku-täti rakensivat pikkuruisen kesämökin Someron
Hirsjärvelle, Urho- veljen kesäpaikan viereen. Siellä he viettivät
kaikki kesät. Nyt tuo paikka, Tuulimäki, on minun hallinnassani.

Irja-täti ja neljä Urho Tuomolan lastenlasta, Jussi ja Olli Tuomola sekä
Pinja ja Ilmari Paavolainen Someron Suvirannassa vuonna 1970

Irja-täti oli hyvin lapsirakas ihminen. Hän osasi keskustella lasten
kanssa niinkuin vertaiselleen. Siksi me sisarusten lapset niin hyvin
viihdyimme hänen seurassaan.Irja-täti eli tarpeeksi vanhaksi, jotta hän
ehti nähdä vielä sirarustensa lastenlapsetkin ja samoin he viihtyivät
hyvin Irja-tädin seurassa. Osa syynä viihtymiseen oli varmaan myös
siinä, että Irja-täti järjesti monasti lapsille mieluista ohjelmaa tai
kertoi jännittäviä tarinoita.

Irja-täti viimeisenä joulunaan seurakunnassa vuonna 1979. Irja-täti oikealla.

Irja-täti oli kummitätini. Jostakin syystä hän ei kuitenkaan ollut
paikalla, kun minut otettiin kristillisen seurakunnan jäseneksi. Ehkäpä
syynä oli välirauhan epävakainen aika. Irja-täti toimi sodan aikana
rintamalottana.
Irja-täti on haudattu Saloon sukuhautaan, jonne oli aiemmin haudattu
molemmat vanhemmat, kaksi veljeä ja Sirkku sisar.

Turussa lokakuulla 2006

Ilkka Tuomola, Irja Tuomolan veljenpoika ja kummipoika

Copyright (c) Arti SF Oy