Etusivu


Sukujuuret

Kantaserkut

Tilastotietoa

Sukutoimikunta

Tiedotteet

Sukuhakemisto

Menneitä aikoja

KANTASERKUT

 Kustaa ja Hilda Isotalon tyttäret Elsa, Eine ja Eevi

1900-luvun alussa oli Suomessa tavallista, että perheeseen syntyi lapsia melko tiheään tahtiin ja terveydenhuollon sen aikainen tietämys ja mahdollisuudet hoitaa sairauksia olivat vaatimattomat nykyoloihin verrattuna. Niinpä useissa perheissä tapahtuikin lasten kuolemia ja vakaviin seurauksiin päätyneitä sairauksia. Niin kävi Kustaa  Isotalonkin perheessä. Kummallista asiassa on se, että kaikki kolme tytärtä kokivat tämän surullisen kohtalon kun taas pojat säilyivät terveinä ja hyväkuntoisina melko korkeaan ikään asti.
Perheen vanhin tytär Elsa Katariina (s.15.7.1895) ehti kuitenkin varhaiseen aikuisikään ennen vakavaa sairastumistaan (v. 1920) polioon, jota silloin kutsuttiin lapsihalvaukseksi. Lapsuusaikanaan hän sai uusia sisaruksia tasaisesti vähän yli kahden vuoden välein ja se oli todennäköisesti onnellista touhuntäyteistä aikaa. Voi kuvitella hänen persoonallisuuttaan muistaessa, että hän jo aika nuorena osallistui perheen moninaisiin touhuihin mm. pikku sisarusten hoitoon. Vähän isompana isän varhainen kuolema 1913 helmikuussa varmaan sälytti hänelle lisää vastuuta perheen vanhimpana lapsena. Kouluttautumisesta on tietoa, että hän kävi Loimaan kotiteollisuuskoulun 1920-luvun alussa. Ja sen oppeja hän hyödynsi myös sairastumisensa jälkeen. Monella taitaa olla vieläkin käytössä Elsa-tädin kutomia ja kirjailemia liinavaatteita ja hänen kutomansa peitteet voivat lämmittää jonkun yöunia.
Juuri tullessaan varhaiseen aikuisikään tuli sitten onneton sairastuminen polioon. Se muutti elämän täysin toisenlaiseksi. Olihan jo oman perheen perustaminenkin ollut suunnitelmissa. Kihlauskin oli jo julkistettu, mutta sen Elsa päätti purkaa, koska hän katsoi mahdottomaksi ryhtyä maalaistalon emännäksi  sen ajan olosuhteissa ja niin hänen loppuelämänsä kului hyvin rajoitetussa piirissä, suurimmaksi osaksi Isotalon viereen 1930-luvulla rakennetussa Tuomolan talossa.
Elsa ei kovin paljon halunnut puhua sairastumisestaan ja sen aiheuttamista tunnoista edes lähipiirilleen. Siitä voi päätellä, että se oli ollut hänelle kova kolaus. Hän ei kuitenkaan osoittanut katkeruutta kohtalostaan kenellekään vaan jutteli iloisella mielellä häntä katsomassa käyvien kanssa. Tuomolassa asui pitkään hänen kanssaan myös sairas Eine-sisko, jonka lähimpänä hoitajana hän myös toimi. Liikkuminen oli Elsalle kuitenkin hyvin vaikeaa, eikä siihen aikaan juuri käytetty nykyisenlaisia apuvälineitä, joten hän kävi vain lähinnä pihapiirissä tuolia apunaan käyttäen.  Henkisen vireytensä hän säilytti aivan viime vuosiinsa saakka, ja maailman tapahtumia hän seurasi sanomalehdistä ja radiota kuuntelemalla. Aivan viimeisimmät ajat hän vietti Tarvasjoen-Karinaisten vanhainkodissa, jossa hän kuoli mahasyöpään täytettyään juuri 87 vuotta.
Eine Elisabet syntyi 23.8.1907 perheen kuudentena lapsena ja toisena tyttärenä. Hänen elämänsä onnettomuudeksi koitui aivokalvon tulehdus, jonka hän sai jo  6-7-vuotiaana.
Hänen henkinen kehityksensä pysähtyi suunnilleen sen ikäisen tasolle, joten täysipainoisen elämän edellytykset oli pyyhitty siinä vaiheessa pois. Eine jäi toisten huollettavaksi, aluksi varmaan äidin, ja myöhemmin Elsan ja Valtterin perheen, joka hoiti Tuomolassa kunnossapitoa ja muita huoltotöitä ja juoksevia asioita. Aikaa myöten Einen liikkuminenkin väheni, niin ettei häntä 1950-luvulla enää juuri näkynyt ulkona, vaan hän istui päivät pitkät sängyllään. Nuorempana hän tiettävästi oli toki toimittanut pieniä hänelle annettuja tehtäviä. Hoitovaikeuksien takia Eine vietti muutaman viime vuotensa  laitoshoidossa. Hän kuoli 2.4.1967.
Eevi Helena syntyi 13.7. 1909 perheen seitsemäntenä lapsena. Hänen elämänsä jäi hyvin lyhyeksi, sillä hän kuoli jo neljävuotiaana hinkuyskään. Se aika oli varmasti perheelle raskasta aikaa, sillä perheen isä Kustaa Isotalo oli kuollut juuri vuotta aiemmin ja Eine-tytärkin sairastui.

Kuvassa Elsa Isotalo

Copyright (c) Arti SF Oy